sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Pintaremontista hiukan

Kuten aiemmin jo kerroin, muutimme ensimmäiseen omaan kotiin. Ostimme 102 neliöisen rivaripäädyn noin kolmen kilometrin etäisyydeltä entisestä asunnostamme.
Asumme n.30 000 asukkaan kaupungissa ja varsinaiseen keskustaan on kodistamme 1,5km.

Remonttia asuntoon tehty vuosina 03-05, joten mitään suurempaa remppaa ei tarvinnut alkaa tekemään. Vaikka olisihan se kiva, jos saisi itse päättää kaikista materiaalivalinnoista ym., mutta se on myös kustannuskysymys ja koska rempat on tehty laadukkaasti, ei sen puoleen ole mitään tarvetta alkaa pistämään kaikkea matalaksi. Niinpä päädyimme vain hieman pintaremontoimaan, eli maalaamista ja tapetointia. :)

Tässä kuva olkkarista remontin keskeltä:


Mietimme, josko olisimme maalanneet katonkin valkoiseksi, kuten teimme kolmesta muusta huoneesta, mutta koska keittiö ja olkkari ovat periaatteessa yhtenäistä tilaa ja värimaailma mm. keittiön kaapistoissa ja kiinteässä vitriinissä, joka tilat jakaa, on puinen, todettiin puun värin sopivan kattoonkin. Voihan sen joskus vaikka maalatakin, jos enemmän alkaa häiritsemään.

Lopputulos (hieman jouluakin jo tuotu sisään):

 
Tässä jouluasussaan (jonkun tontun jalkakin päässyt kuvaan!):


Tässä näkyy vielä tehostetapettikin:



Kodinhoitohuoneeseen tuli valkoinen katto, kuten miehen pojan huoneeseen (jonka tapetin tulemme todennäköisesti joskus vielä vaihtamaan) sekä työ/vierashuoneen katto sai valkoisen maalin. :)

Joulusta kirjoittelen pian lisää, kunhan saan kuvia! ;)

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Piparkakkutalo 2012


Tässä tämän vuoden tyylinäyte piparkakkutalosta. Miehen pojan kanssa väsäsimme!
En käytä koskaan kuumaa sokeria osien kiinnittämiseen, vaan aina samaa pikeeriä, kuin muuhunkin pursoitteluun (kananmunan valkuainen, tomusokeria ja tippa sitruunamehua) ja vuosi toisensa perään on mainiosti toiminut. Ei palaneita sormia, hermojen menetystä ja tönö pysyy vähintäänkin yhtä hyvin pystyssä. Vinkvink vaan ensi vuodelle, jos tänä vuonna poltit sormesi kuuman sokerin kanssa! :)

Laatikot on paistettu, kuusi tuotiin eilen sisälle ja se koristellaan tänään. Illalla laitetaan kinkku uuniin ja huomenna jouluvieraiden kelpaa saapua!

Nyt toivotan oikein rauhaisaa aatonaattoa ja sitä mukaa myös tunnelmallista joulua! <3

perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulun tunnelmaa


Täällä on elelty hiljaiseloa. Olemme muuttaneet (siis oikeasti, ei blogi!) ja työt verottaa paljon myös, joten ei ole vain löytynyt aikaa päivittää blogia. Innostus on kuitenkin tallella, enkä ole vielä lopettamassa! ;)

Tällä hetkellä taustalla soi joululaulut, lanttulaatikot ovat uunissa, sinapit on tehty ja porkkanalaatikot sekä karjalanpaisti odottaa uuniin pääsyä. Kotikaljakin on lähes tulossa. Huomenna olisi imelletyn perunalaatikon vuoro ja sitä mukaa myös kalojen sekä myös pöydän kunkun eli kinkun paisto!

Aion postata ohjeitakin, kunhan aika antaa myöten, eiköhän tässä joululoman aikana aikaakin ala lötyymään. Oikein hyvää ja makoisaa joulun aikaa!!!