maanantai 5. lokakuuta 2015

Blogihiljaisuus rikkoutuu... :)






Heipä hei pitkästä aikaa! :)

Blogi on ollut hiljaa 1,5 vuotta, huhhuh! Mutta siihen on montakin hyvää ja huonoa syytä.
Hyvät syyt ensin: meillä asustaa kotona vilkas, nyt jo 2 vuotias ihana taapero tyttönen SEKÄ 7kk ikäinen hurmuripoika, jonka pitkät ripset kaareutuvat sädehtivästi tähtisilmien ympärille...ja tällä hurmuriprinssillä on OMA TAHTO ja no, okei, ihan älyttömän kova ääni! Ollut jo laitokselta saakka, joten hänen pillin mukaansahan sitä sitten on eletty aika pitkä aika. ;) Mahassa tää pikkuherra nimittäin sai aikaan sen, ettei bloggailu tullut mieleen, kun oli jatkuva paha olo ja sitten olikin jo tukala olo. 

Perheessä siis on tapahtunut ja ruoanlaitosta (sekä vähänlaisesta leipomisesta) on tullut se nopea rutiini, jonka teen samalla, kun "silitän pientä hauvaa" (tytärtäni) ja yritän hienoilla jalkapallopotkuillani saada lelut pojan ulottuvista takaisin hänen pieniin nyrkkeihinsä ja samalla käyn lohduttamassa jompaa kumpaa, kummalla nyt sattuukin olemaan SE PÄIVÄ, jolloin toisen tuuhea tukka on vastustamaton... ;)

Kuvassa tyttären synttärikakku, hänhän on jo 2v ja kellot on jotain, mitä itse en edes voi kuvitella. Siksi siis kellokakku! Onnea vielä, rakas! <3

1 kommentti:

  1. Heippa heippa sinulle tätäkin kautta :) Tsemppiä :) :) :)

    VastaaPoista